Powered By Blogger

perjantai 22. toukokuuta 2015



II Veljet jäävät kiinni



Tshokken veljet pakenivat Keravalle
– suurkonna itse Tampereelle








Venäjän valtionpankin Helsingin haarakonttorin ryöstön jälkeen Karl ja Gustaf Tshokke sekä Kristian Jakob Treiman ostivat junalipun Keravalle ja pakenivat saman tien Helsingistä. Aseman henkilökunta haistoi kuitenkin syystä tais toisesta palaneen käryä ja sähkötti epäilyistään Keravalle, jossa nimismies esikuntineen asettui seuruetta junalle vastaan. Kun roistot laskeutuivat asemalaiturille, santarmi Michailoff yritti pidättää heitä, mutta Karl Tshokke tappoi tämän kylmäverisesti suuhun ampumalla. Rosvot ampuivat asemalle olleita ihmisiä kohden, ja syntyneessä yleisessä paniikissa roistot pääsivät luikahtamaan karkuun. Muutamat paikkakuntalaiset kuitenkin pystyivät seuraamaan heidän pakomatkaansa, joka päättyi Alikeravan kylään Hakalan talon riiheen.

Helsingistä saapui pian tämän jälkeen ylimääräisellä junalla lisää poliisivoimia. Muutaman laukaustenvaihdon jälkeen Karl Tshokke kumppaneineen antautui. Rosvojen vaatteista löytyi useita hiestä märkiä setelitukkoja. Kapteeni Jalanderille Karl Tshokke sanoi kylmästi pahoittelevansa ainoastaan sitä, ettei voinut ampua useampia santarmeja kuin yhden asemalla.

Pääpukari Tshokken veljet siis jäivät kiinni Keravalla. Rosvojoukko oli kuitenkin hajaantunut Helsingistä eri suuntiin. Tarinamme synkkä päähenkilö, operaation päätekijä, 28-vuotias Jan Tshokke pakeni naisseuralaisensa ja kahden aatetoverinsa kanssa iltapäivän kello kolmen junalla Tampereelle. He saapuivat perille illalla, etsivät asemalta ajurin ja käskivät häntä: ”Aja Kansan Lehti”.

Kopla esiintyi Baltian pakolaisina – heillä oli sosialidemokraattisen puolueen sekä eräiden aktivistien kirjallisia suosituksia asunnon saantia varten. Ajettiin työväentalolle, jossa heille järjestettiin ensimmäiseksi yöksi kortteeri yksityisasuntoon, kunnes he pääsivät majoittumaan Viinikankatu 17:ssä (nyk. Tuomiokirkonkatu) sijainneeseen matkustajakoti Saimaan.
Parin päivän kuluttua Tshokkea rupesi mietityttämään rikostovereidensa kohtalo, ja niinpä Emma Gails sai käskyn matkustaa junalla keskiviikkona 28. helmikuuta Helsinkiin ottamaan selvää, mitä porukan muille jäsenille kuuluu. Hänen oli määrä palata takaisin 1. maaliskuuta.

Tshokken majapaikan hankinnassa oli avustanut Kansan Lehden taloudenhoitaja Vihtori Kosonen, joka oli jo jonkin aikaa huoltanut niitä Baltian pakolaisia, jotka etsivät turvaa Suomesta. Kososelle oli syötetty petollisia tietoja, joiden mukaan Tshokke ja matkalaiset olisivat poliittisen vainon uhreja. Kososen epäilyt heräsivät hiljalleen, sillä miehillä oli huomattu olevan rutkasti venäläistä rahaa. Yksi rosvoista, Petter Salin oli käynyt Kososen puheilla ja halunnut vaihtaa rahaa. Salin kertoi lähtevänsä takaisin Helsinkiin maaliskuun ensimmäisenä, mutta että kävisi sitä ennen hakemassa sovitut Suomen markat. Kosonen soitti poliisille Salinin aikeista, mikä sattui ilmeisesti hyvinkin sopivaan aikaan. Komisario Balkewitsch määräsi samaisena maaliskuun ensimmäisenä päivänä konstaapelit Huupposen ja Orgelundin pidättämään Kansan Lehdestä Kososen siellä viivyttämän Salinin. Näin tapahtuikin.

Samoihin aikoihin Saiman palvelijattaressa olivat synkät mietteet virinneet. Hän oli näet siivouksen yhteydessä löytänyt eräiden matkalaisten vuoteesta revolverin ja tikarin. Asia saatettiin etsivän poliisin tietoon. Ylikonstaapeli John Milan ja etsiväkonstaapeli Huupponen saivat Balkewitschilta määräyksen tarkistaa Saiman huone perinpohjin. Maaliskuun 1. päivänä kello 12.00 poliisi hivuttautui epäiltyjen huoneeseen näiden poissaollessa ja löysikin mainitut aseet sekä vielä yhden tikarin sängyn patjan alta. Seurue oli alun perin kirjoittautunut sisään nimillä John ja Emma Seeberg sekä Albert Grigman. Etsivät alkoivat olla koko lailla varmoja, että nyt taisi osa Helsingin pankkirosvokoplasta kärytä.

Poliisit tuskin ehtivät takaisin kammarille, kun Saimasta soitettiin, että nyt epäillyt olivat saapuneet huoneisiinsa ja tuntuivat olevan aikeissa poistua Tampereelta. Nimittäin, kello 1.05 olisi sopiva juna lähdössä kohti Helsinkiä.


© Jari P. A. Niemelä 1998-2015

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti